torstai 22. maaliskuuta 2012

Kaunis, finninaamainen, oranssi morsian...

Ahh.... Sain jo ihoni hyvään kuntoon ennen häitä, mutta kappas vallan – kaikki tämä (ei edes häistä johtuva) stressi on saanut sen jälleen kukkimaan. Oi onnea.

Katson peiliin ja sieltä näkyy sellaiset neljä kukkapommia leuassa, yksi nenässä ja yksi otsassa.

AUTTAKAA!

Tällä hetkellä luotan huolelliseen hoitoon, kärsivällisyyteen, terveelliseen ruokavalioon ja runsaaseen vedenkittaamiseen. Ihan ei tunnu auttavan – tarvitaan jotain järeämpää.

Kohta tarvitaan tämän verran meikkiä peittämään mun naama. Auts. 
Miten te muut morsmaikut muuten valmistaudutte ulkonäöllisesti The Päivään?

Itse otan ne kuuluisat ripsienpidennykset, geelikynnet käsiin ja jalkoihin ja käyn kampaajalla sukimassa pääni ojennukseen (eli väri ja EI leikkausta, ne hullut nyrhii aina liian paljon tukkaa). Tämän lisäksi menen solariumiin hankkimaan kivan ja kevyen rusketuksen.

Kehotan muuten kaikkia kanssamorsiamia pysymään pirun kaukana niistä katalista suihkurusketuksista. Itselläni on useampi mokakerta takataskussa, mutta yksi on ylitse muiden – juuri ennen hyvän ystäväni häitä menin hankkimaan vallan "kevyen ja kauniin" päivetyksen. No ihan ei onnistunut.

Tää kuva on sieltä häistä ;).

Ruiskuttajaneito päätti ruiskutella myös kämmeneni ja vieläpä oikein huolellisesti. Muut paikat eivät sitten olleetkaan ihan niin justiinsa – heräsin hääaamuna oranssin läikikkäänä naisena, jolla on komean oranssiraidalliset kädet.

Nais.

Puhelin kätöseen ja ensin järkkyraivarihuutopuhelu Kampin Hairstoreen (tämä siis paikka, joka kannattaa kiertää kaukaa – jälkeenpäin en kyllä tajua miksi ihmeessä luotin kyseiseen tahoon lainkaan). Sen jälkeen kieriskelin kaikissa mahdollisissa aineissa joita maa päällään kantaa (tai joita meidän kylpyhuoneestamme löytyy).

Tulos? Oranssi akka, joka haisee domestokselta ja on pirun myöhässä, koska on hangannut itsensä verille kynsiharjalla. Olin muuten tosi kaunis.




Never again.

<3 Choco

10 kommenttia:

  1. Mä en muutenkaan tykkää rusketuksista joten ei tullut mieleenkään sellaista häihin hankkia. Geelikynnet, klipsit tukkaan ja niiden sekä oman värjäys, ripset ja kasvohoidot plus käsihoidot. Siinä se taisi olla se mun paketti.

    Jos haluat iho-ongelmiin apua (oon tästä varmaan ennenkin sanonut) niin se Bactosan luontaistuote toimi mulla vaikka kuinka hyvin.

    VastaaPoista
  2. Ja kiitos ettei sulla ole sitä sanavahvistusta, se on ÄRSYTTÄVÄ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niin ON! Jos olisin aikaisemmin hoksannut, että se on minulla päällä, olisin heittänyt sillä vesilintua heti :D. Itse luotan kevyeen rusketukseen, koska se piilottaa ihon pienet (ja vähän suuremmatkin) virheet.

      Ja olit kyllä vaan niin kaunis morsian. :)

      Poista
    2. Tämä lukihäiriöinen ei saa niistä ikinä selvää ja löysin kuin löysinkin sen nappulan mistä se poistetaan! Jes! :D

      Poista
    3. Jeee, vihaan sitä näpyttelyä. On jääny muuutaman kommentit kirjoittamatta ihan vaan sen takia.

      Poista
  3. Minä aion myös laittaa räpsyttimet ja värjätä tukkaan vähän vaaleita raitoja. Samaten klipsit taitaa mullekin tulla päähän (: Rusketus hoitunee luonnostaa, jos häät on loppekesällä! Kasvohoito vois olla kans hyvä ajatus.

    VastaaPoista
  4. Minun täytyy varmaan kunnioittaa oma postaus aiheelle, nimittäin minä - iho-oireiluista vuoden verran kärsinyt - olen saanut pärstävärkkini takaisin! Ou jeah!

    Liekö sitten proactivilla ollut vaikutusta vai millä? Se on kyllä hintava paketti muutaman näppylän takia. Mutta jos yhtään enempää iho stressaa niin voihan sitä kokeilla - saa ainakin rahansa takaisin jos ei auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka nopeasti Proactiv toimi sinun kohdallasi? Olen kuullut, että jotkut saavat siitä ensin kunnon finninaaman ja jos häihin on kuukausi aikaa niin... :D

      Ja kyllä finnipostauksen tilaan mielelläni PLIIIIIIIS.

      Poista
  5. Hyvä ihonhoitosarja ja sitten vielä hyvät meikit on pitäneet kasvojeni ihon kunnossa. Ihonhoitoon Exuviance sarja ja mineraalimekki bareMinerals on ollut aivan loistava. Etenkin tuo meikki on auttanut jostain kumman syystä.

    VastaaPoista
  6. Apteekista sinkkipastaa ja sitä yöksi kukkiviin kohtiin. Se kuivattaa tosi tehokkaasti. Eikä varmaan sinkin syöminenkään pahitteeksi ole.

    VastaaPoista